Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 116


 

Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

Kunnanvaltuusto 23.10.2023 § 116  

    

 

 

 

 

Käsittely Markku Kallio jätti valtuustoaloitteen. Valtuutetun irtisanominen muista tehtävista kuin valtuuston jäsenyydestä määräajaksi rikostutkinnan ajaksi.

 

Päätös Valtuusto merkitsi tiedoksi valtuustoaloitteen. 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.