Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2023/Pykälä 146


Liite 1 Kuukausiraportti 1-10 / 2023
Liite 2 Tuloslaskelma TA-muutokset

 

Talousarvion 2023 tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 07.12.2023 § 453 

 

 

 

Kunnan hallintosäännön 71 § mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.
 

Vuoden 2023 talousarvio on tehty haastavassa tilanteessa, jolloin toiminnan ja talouden suunnitteluun vaikutti useita olennaisia tekijöitä: henkilöstövaihdokset, talouden it-järjestelmien uusiminen, talouden ulkoistamisen valmistelu, organisaatiomuutos, laskentatunnisterakenteen muutos sekä hyvinvointialueuudistuksen valmistelu. Talousarvio vuodelle 2023 on tarkentunut tilikauden aikana ja sitä tulee edelleen tarkentaa.

Kunnanhallitus on seurannut talouden kehitystä lähes kuukausittain vuosikellon mukaisten toteumaraporttien lisäksi. Vuoden 2023 talousarviota on tarkennettu käyttötalouden sisäisten erien, rahoitusosan sekä investointiosan osalta (kvalt § 98, 115)

 

Esityslistan liittenä on toteumaraportti 1-10/2023. Lokakuun lopun tilanne osoittaa, että valtionosuuksien vähäisestä toteumasta huolimatta tilinkauden tulos on positiivinen. Positiivinen tilikauden tulos selittyy talousarviota paremmin kehittyneillä verotuloilla sekä toteutumattomilla toimintakuluilla.


Talousarvion käyttötalousosa on nettositova.

Poikkeamat käyttötaloudessa:
 

Energiahuoltopalvelut - Myyntituotot

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.- TA

483 825 €

271 690 €

340 000 €

-143 825

 

Talousarvion tuloslaskelma- ja investointiosa ovat bruttositovia.

Poikkeamat tuloslaskelmaosassa:

 

Kasvaneista korkokuluista johtuen rahoituskulut ovat kasvaneet arvioitua enemmän.

Rahoitustuotot ja -kulut

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.- TA

-137 430 €

-153 152 €

-155 201

-15 722

 

Verotulot ovat kunnallisveron ja kiinteistöveron osalta kehittyneet arvioitua paremmin. Yhteisövero on jäämässä arvioitua pienemmäksi.

Kunnallisvero

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.-TA

1 371 000 €

1 442 285 €

1 710 000 €

339 000

Kiinteistövero

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.-TA

1 983 000 €

1 995 378 €

2 140 000 €

157 000

Yhteisövero

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.-TA

345 000 €

248 657 €

280 000 €

-65 000

 

Poistoissa on merkittävä poikkeama verrattuna talousarvioon, johtuen uuden koulun kaluston poistoista.

Poistot

TA 2023

Tot 1-10

Ennuste tot

Erotus Enn.-TA

-420 496

-433 435

-500 000 €

-79 504

 

Poikkeamat investointiosassa:

-          Pyhän päivähoitoyksikon rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024

-          Uuden kunnantalon rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024

-          Pump track radan rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024

-          Maankaatopaikan siirtyminen vuodelle 2024

-          Maastopyöräilyreittejä tunturiin hankkeen loppuun saattamisen siirtyminen vuodelle 2024

-          Sähköinen lupajärjestelmä on hankittu alle pienhankintarjan, jolloin se ei näy investoinneissa.

-          Liikuntapuisto ja koirapuisto investointien siirtyminen tuleville vuosille.

-          Pyhäjärven koulun katon uusiminen on ollut merkittävästi halvempi kuin on arvioitu. Tuloa ei ole saatu investointikohteelle.

 

Investointiryhmittäin ei merkittäviä ylityksiä. Joidenkin investointikohteiden laskutus on kesken.

 

 

Tulot (TA)

Menot (TA)

Tulot 1-10

Menot 1-10

Kiinteät rakenteet ja laitteet

106 121 €

344 242 €

33 699 €

148 299

Maa- ja vesialueet

250 000 €

670 000 €

-

102 962

Maarakenteet

265 000 €

400 000 €

-

247 256

Osakkeet ja osuudet

-

23 000 €

-

10 430 €

Korjausrakentaminen

239 206 €

869 206 €

120 009

318 528 €

Uudisrakentaminen

-

28 461 €

-

-212 516 €

Tietokoneohjelmistot

-

135 000

-

91 594

Yhteensä

860 327 €

2 469 909 €

158 707

706 331

 

Esityslistan liitteenä on toteuma 1-10/2023 raportti sekä tuloslaskelma, josta näkyy talousarviomuutosten vaikutukset tulokseen.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että
a. valtuusto hyväksyy seuraavat talousarviomuutokset:
- Energiahuoltopalvelut - Myyntituotot -143 825 €
- Rahoitustuotot ja -kulut -15 722 €
- Kunnallisvero +339 000 €
- Kiinteistövero +157 000 €
- Yhteisövero -65 000 €
- Poistot -79 504 €
b. valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 toteuman investointien osalta.
c. valtuusto hyväksyy toteumaraportin 1-10 /2023.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esitylistalle 15.12.2023 (kohta 1)

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2023 § 146  

202/02.02.02/2023  

 

  

Esityslistan liitteenä on toteuma 1-10/2023 raportti sekä tuloslaskelma, josta näkyy talousarviomuutosten vaikutukset tulokseen.
 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää:
1) hyväksyä seuraavat talousarviomuutokset:
- Energiahuoltopalvelut - Myyntituotot -143 825 €
- Rahoitustuotot ja -kulut -15 722 €
- Kunnallisvero +339 000 €
- Kiinteistövero +157 000 €
- Yhteisövero -65 000 €
- Poistot -79 504 €
2) merkitä tiedoksi vuoden 2023 toteuman investointien osalta.
3) hyväksyä toteumaraportin 1-10 /2023.

 

Käsittely 

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.