Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 14


 

Elinvoimajohtajan kuuleminen klo 10.15-11.30

 

Tarkltk 14.02.2024 § 14  

11/00.03.00/2024  

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta kuulee elinvoimajohtaja Sari Niemi esityksen, käy keskustelua esiin nousevista asioista ja merkitsee asian tiedoksi otettavaksi huomioon arviointikertomusta laadittaessa.

 

Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Todettiin myös, että elinvoimapalveluista puuttuu elinkeino- ja työllisyyskoordinaattori (hanke).

 

Käsittely

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

Kokouksessa pidettiin tauko klo 11.40-12.00.