Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 11


 

Laskujen ja tositteiden hyväksyjät vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 19.01.2023 § 11  

2/02.00/2023  

 

 

Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan

kunnanjohtaja on oikeutettu kunnan maksettaviksi kuuluvien

laskujen hyväksymiseen ja maksumääräyksen antamiseen koko

kuntaorganisaation osalta.

 

Kunnanhallitus päättää vuodeksi kerrallaan maksumääräysoikeudet,

jossa päätetään ostolaskujen hyväksyjät, maksumääräysten antajat ja sisäisten tositteiden hyväksyjät, muiden viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kohdalla.

Ostolaskut pohjautuvat hankintoihin, joiden hankintavaltuudet ja muut toimintaohjeet on määritelty kunnan hankintaohjeessa. Ostolaskujen euromääräiset hyväksyntärajat ovat samat kuin hankintavaltuudet. Ostolasku tarkastetaan ennen hyväksymistä. Tarkastaja varmistaa, että lasku on aiheellinen ja oikea, ja että tavara, työsuoritus tai muu palvelu on vastaanotettu kunnassa. Laskun hyväksyjä varmistuu siitä, että tositteessa on asiaankuuluva tiliöintimerkintä ja varmistaa, että laskun maksamiseen on käytettävissä määräraha. Laskun hyväksyjä ja tarkastaja eivät saa olla sama henkilö, mikä pyritään varmistamaan sähköisen laskujen kierrätysohjelman avulla. Ostolaskun hyväksyjänä ei myöskään saa toimia esteellinen henkilö

Muiden maksutositteiden, kuten sisäisten automaattikirjausten, vyörytysten, oikaisujen, siirtokirjausten, käyttöomaisuuden tasekirjausten, poistojen ja tulokirjausten kohdalla noudatetaan hyvää kirjanpitotapaa.


Talous ja palkkaprosessien ostopalveluiden hankintaan liittyen kunnanjohtaja on valtuuttanut 24.10.2022 allekirjoittamallaan valtuutuksella Monetra Oy:n hyväksymään seuraavat maksuluonteiset erät:

-          Veroilmoituksella (Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista, ent. kausiveroilmoitus) kuukausittain ilmoitetut

  • arvonlisäverot ja niihin liittyvistä korjauksista aiheutuneet maksuluonteiset erät
  • ennakonpidätys- ja sotumaksut sekä niihin liittyvistä korjauksista aiheutuneet maksuluonteiset erät

-          Asiakasmaksujen liikasuoritusten palautukset (liikasuoritukset ja hyvitykset)

-          Katemaksuluettelolla palkanmaksupäivittäin ilmoitettu kokonaisnetto palkanmaksuun

-          Ulosottotilitykset

-          Eläkemaksutilitykset

-          Puolueverotilitykset

-          Ay-jäsenmaksutilitykset

-          Palkkahallintoon liittyvä maksumääräys (ansionmenetyskorvaukset, palkanmaksu kassamaksuna normaalista palkanmaksuaikataulusta poiketen)
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että:
1) maksumääräysoikeus on hallintosäännössä määrätyn kunnanjohtajan lisäksi toimialajohtajilla, vastuualuepäälliköillä ja kunnanhallituksen puheenjohtajalla. Hallinto- ja talouspäälliköllä on oikeus hyväksyä laskuja koko kuntaorganisaation osalta kunnanjohtajaa sijaistaessaan.
2) maksumääräysoikeus määräytyy kunnanvaltuuston hyväksymän hankintaohjeen mukaisesti. Kunnanjohtajalla on oikeus hyväskyä laskuja, jotka ylittävät hankintavaltuuden niissä tilanteissa, joissa hankintapäätöksen on tehnyt kunnanhallitus tai kunnanvaltuusto.
3) Toimialajohtailla ja vastuualuepäälikköillä on maksumääräysoikeus määrärahoista, joihin ovat tilivelvollisia.
4) merkitä tiedoksi Monetra Oy:lle annettu valtuutus.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin 

 

Tiedoksi Toimialat

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee

 kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.