RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuoriso-ohjaaja-etsivä-nuorisotyöntekijän rekrytointi
Kunnanhallitus 16.02.2023 § 59
14/01.01.01/2023
1.8.2022 voimaan astuneen hallintosäännön mukaan hyvinvointipalvelut vastaavat kokonaisvaltaisesta kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä. Vapaa-aikapalveluiden tiimiin kuuluu tällä hetkellä hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori, nuoriso-ohjaaja-etsivä nuorisotyöntekijä sekä vapaa-aikaohjaaja. Pelkosenniemen ja Savukosken yhteisessä hankkeessa on vuoden 2022 loppuun asti työskennellyt liikuntaneuvoja 80% työajalla. Hankkeelle on suunniteltu ja haettu jatkoavustusta vuoden 2023 loppuun.
Etsivä nuorisotyön työtehtäviä on Pelkosenniemellä hoidettu 1.9.2021 alkaen osana nuorisotyöntekijän kokonaisuutta. Tehtävää hoitaneen kokoaikaisen työntekijän työajasta puolet on kohdennettu nuorisotyöhön ja puolen etsivänuorisotyöntekijän työtehtäviin.
Nuorisotyön palvelut kohdennetaan alle 29-vuotiaisiin kuntalaisiin. Nuorisotoimen tehtävänä on tukea nuorten kasvua ja kehitystä sekä tehdä työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nuorille järjestetään kiinnostavaa toimintaa, tapahtumia ja tilaisuuksia pyrkimyksenä aktivoida heitä tarvelähtöisesti heidän toiveensa huomioiden. Toiminnan tavoitteena on vaikuttaa kokonaisvaltaisesti nuorten elämänlaatuun ja toimintamahdollisuuksiin Pelkosenniemellä. Työn vaikuttavuuden näkökulmasta nuorisotyö ulottuu nuorten vapaa-ajan lisäksi myös kouluaikana koulunuorisotyönä.
Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on tavoittaa ja auttaa esimerkiksi koulutuksen tai työmarkkinatuen ulkopuolella olevia 13-29-vuotiaita nuoria. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyön tarkoituksena on olla läsnä nuoren arjessa ja tarjota luottamuksellinen ja luotettava aikuiskontakti. Se myös estää ja ehkäisee nuorten syrjäytymistä, kannustaa ja tukee nuorta ottamaan vastuun omasta elämästään, arjesta ja asioiden hoitamisesta. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Opetus- ja kulttuuriministeriö avustaa etsivä nuorisotyöntekijöiden palkkaamista aluehallintovirastojen kautta jaettavilla avustuksilla. Etsivä nuorisotyön avustus on erityisavustus, jota saa käyttää ainoastaan etsivä nuorisotyöntekijän palkkakuluihin. Viimeisimmin saapuneella päätöksellään Lapin aluehallintovirasto on myöntänyt Pelkosenniemen kunnalle etsivään nuorisotyöhön valtionavustusta 15000€. Työntekijän palkkaamiseen kohdennetun avustuksen käyttöaika on 1.5.2022 - 30.4.2023.
Nykyinen nuoriso-ohjaaja-etsivä nuorisotyöntekijä (vakanssinumero 030602) siirtyy vapaa-aikaohjaajan (vakanssinumero 030604) työtehtäviin 20.2. alkaen, kuitenkin niin että lakisääteiset etsivä nuorisotyöntekijän työtehtävät tulevat täytettyä, kunnes nuoriso-ohjaaja-etsivänuorisotyöntekijän vakanssi saadaan täytettyä.
Voimassa olevan hallintosäännön mukaan toimialajohtajat valitsevat alaisensa henkilökunnan esimiesten esityksestä pois lukien yksiköiden esimiehet. Vakituiseen toimeen tai virkaan täyttöluvan antaa kunnanhallitus. Nuoriso-ohjaaja-etsivä nuorisotyöntekijän kelpoisuusehto on soveltuva koulutus ja kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä
Valmistelija Hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori Vilma Sydänlammi
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa luvan rekrytoida nuoriso-ohjaaja-etsivä nuorisotyöntekijän (vakanssinumero 030602) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 20.2.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että nuoriso-ohjaaja-etsivä nuorisotyöntekijän rekrytointihaastatteluihin osallistuu kunnanhallituksen edustajana Pekka Arvola.
Esitystä kannatettiin.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin lisäyksellä, että rekrytointihaastatteluihin osallistuu kunnanhallituksen edustajana Pekka Arvola.
Tiedoksi Hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |