Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 95


Liite 18 Hakemus_OKM_651949

 

Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

 

Kunnanhallitus 16.03.2023 § 95  

76/12.00.00/2023  

 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi valtion erityisavustuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin. Valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

 

Avustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla opetuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata opettajia ja avustajia ensisijaisesti sellaisten esi- ja perusopetuksen opetusryhmien opetuksen toteuttamiseksi ja tueksi, joissa tehostetun tuen (oppilaalle on tehty perusopetuslain 16a §:n mukainen oppimissuunnitelma) tai erityisen tuen (oppilaalle tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen kirjallinen päätös) piirissä olevan oppilaan/oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa.

 

Pelkosenniemen kunnalle on myönnetty valtionavustusta esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2020-2021, 2021-2022 ja 2022-2023. Viimeksi myönnetyn valtionavustuksen käyttöaika on vuoden 2023 loppuun. Perusopetusta ja esiopetusta koskeva avustushakemus on valmisteltu edelleen vuodelle 2024. Avustuksen omarahoitusosuus yhteensä 12 936 € varataan perusopetuksen vuoden 2024 määrärahoihin.

 

Avustushakemus on esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija Rehtori Anne Pahkala, 040 568 7630

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan avustushakemuksen esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuodelle 2024. Omarahoitusosuus katetaan perusopetuksen määrärahoista.

 

Käsittely Kunnanhallitus piti kokoustauon 18:46-18:55

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Rehtori

 Hyvinvointijohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.