RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 316
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 11 | 19 § Arviointikertomus Pelkosenniemi 2022 | |
Liite 12 | Kunnanhallituksen lausunto arviointikertomukseen 2022_kh 31.8.2023_20230824 |
Arviointikertomus vuodelta 2022 / Kunnanhallituksen lausunto
Tarkltk 22.05.2023 § 19
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Ehdotus Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2022 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Käsittely
Päätös Työstettiin vuoden 2022 arviointikertomus loppuun ja päätettiin hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomus. Arviointikertomus saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanvaltuusto 15.06.2023 § 46
Tarkastuslautakunnan esitys
Valtuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen.
Käsittely Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja selostaa asiaa.
Ei käsitelty 15.6.2023 kokouksessa.
Päätös
Tiedoksi Tilivelvolliset
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanvaltuusto 30.06.2023 § 62
Tarkastuslautakunnan esitys
Valtuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen.
Käsittely Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja selosti asiaa.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Tiedoksi Tilivelvolliset
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanvaltuusto 18.08.2023 § 80
Valtuuston kokouksen 30.6.2023 päätökset eivät ole syntyneet laillisessa järjestyksessä, vaan asiat on käsiteltävä valtuustossa uudelleen (kh 3.8.2023 § 268).
Tarkastuslautakunnan esitys
Valtuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin
Tiedoksi Tilivelvolliset
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 31.08.2023 § 316
139/00.03.00/2023
Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vuodelta 2022 arvioinut kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista, tarkastuslautakunnan painopistealueiden ja suositusten toteutumista, kunnan taloutta, kuntakonsernille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä henkilöstöasioita.
Arviointikertomuksen yhteenvedossa todetaan, että edellisvuoden arviointikertomuksella nostetuista asioissa on menty eteenpäin. Painopistealueiden toiminnallisten tavoitteiden arvioinnin osalta lautakunta toteaa, että asetettujen tavoitteiden ja mittareiden arviointi on vaikeaa, koskea niistä puuuttuvat pääosin konkreettiset toimenpide vaatimuksen sekä arviointikriteerit tai tavoitetasot. Tarkastuslautakunnan arviointityön selkiyttämiseksi tarkastuslautakunta toivoo, että täsmentämään tavoittden tavoitetasoja mittareita, jotta toiminta olisi tuloksellista ja tulokset helpommin arvioitavissa. Tarkastuslautakunta esittää, että kunnanhallitus selvittää, miten sairauspoissaolojen korkeaa määrää saataisiin laskettua ja mistä poissaolot johtuvat. Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että henkilöstötilinpäätös tulee laatia vuodelta 2022 ennen kuin vuoden 2024 talousarvion laatiminen aloitetaan.
Arviointikertomuksen vaikuttavuutta on pyritty lisäämään sillä, että uuden kuntalain 121.5 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen takia.
Esitys kunnanhallituksen lausunnosta arviointikertomukseen on esityslistan liitteenä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää lausuntonsa arviointikertomuksen lausuntoon esityslistan liitteen mukaisena.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 22.9.2023
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |