Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 416



 

Lausunto hallinto-oikeudelle koskien kunnanvaltuuston 22.9.2023 kokouksesta tehtyä valitusta / Diaarinro 1450/03.04.04.04.10/2023

 

Kunnanhallitus 26.10.2023 § 398 

 

 

 

 

 

Markku Kallio on tehnyt kunnallisvalituksen kunnanvaltuuston 22.9.2023 kokouksesta. Valituksessa esitetään, että kaikki kokouksen päätökset sekä erityisesti 92 § ja 105 § tulee kumota virheellisessä järjestyksessä sekä muilla lainvastaisilla syillä syntyneinä.

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon oheisen valituksen johdosta tai, jos se hallintosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon oheisen valituksen johdosta. Hallinto-oikeus pyytää ottamaan  kantaa yksilöidysti täytäntöönpanokieltovaatimukseen ja vallittajan oikeudenkäyntikuluvaatimukseen. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastatava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä.

 

Lisäksi hallinto-oikeus varaa tilaisuuden pykälissä 102 - 106 asianosaisille henkilöille antaa selityksensä valitukseen.  

 

Asiasta on käyty 16.10.2023 puhelinkeskustelu, jossa hallinto-oikeustuomari on tarkentanut lausuntopyyntöä siten, että kunnan tulee pyytää asianosaisten (§ 102 - 106) selitystä. Samassa yhteydessä lausunnon antoaikataulua on tarkennettu seuraavasti: lausunto täytäntööpanokieltovaatimusta koskien pyydetään antamaan 13.11.2023 mennessä ja varsinaista asiaa koskien 24.11.2023 mennessä.

 

Esityslistan liitteenä on lausuntopyyntö, valitus sekä esitys kunnan lausunnoksi.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää 
1) merkitä tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyynnön
2) esittää kunnan lausuntona hallinto-oikeudelle seuraavaa: valitus on perusteeton ja näin ollen hylättävä. Perustelut esitetään esityslistan liitteenä olevan lausunnon mukaisena.
3) merkitsee tiedoksi, että valtuuston 22.9.2023 pykälissä 102 -  106 asianosaisille henkilöille on varattu mahdollisuus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Selitys on pyydetty antamaan 31.10.2023 mennessä, jonka jälkeen kunnanhallitus täydentää tarvittaessa lausuntoaan selitysten osalta 24.11.2023 mennessä.

 

Käsittely Lausuntoon lisätään, että 22.9.2023 kokouksessa läsnä olevat henkilöt olivat kaikki paikan päällä.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin kunnanhallituksen kokouksessa tekemällä lisäyksellä. 

 

Tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanhallitus 09.11.2023 § 416  

253/00.01.02/2023  

 

 

 

Seuraavat henkilöt ovat antaneet selityksensä pyydettyyn määräaikaan mennessä: Piia Taipola, Tuomo Ahola ja Tarja Kallio. Selitykset ovat esityslistan liitteenä.

 

Esityslistan liitteenä on myös kunnanhallituksen vastine annettuihin selityksiin.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi annetut selitykset ja lähettää ne edelleen hallinto-oikeudelle
2) esittää vastineensa selityksiin esityslistan liitteen mukaisena

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Hallinto-oikeus

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.