Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 461


Liite 8 Laphan henkilöstöohjelma aluehallitus 15.11.2023

 

Lausuntopyyntö Lapin hyvinvointialueen henkilöstöohjelmasta

 

Kunnanhallitus 07.12.2023 § 461  

294/00.04.02/2023  

 

 

Viite:  LAPHA/13711/2023

 

Hyvinvointialuelain 41 § mukaan hyvinvointialueella on oltava strategia, jossa aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen toiminnan ja taloudenpitkän aikavälintavoitteista. Aluevaltuusto päätti 6.2.2023 § 5 hyväksyä hyvinvointialuestrategian.

 

Hyvinvointialuestrategian pohjalta on jatkettu palvelustrategian sekä muun strategia- ja ohjelmatyön valmistelua. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 11 § mukaan hyvinvointialueen on laadittava taloutensa ja toimintansa suunnittelua ja johtamista varten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia osana hyvinvointialuestrategiaa. Palvelustrategiassa on otettava huomioon tarkoitetut sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet. Palvelustrategian valmistelu jatkuu edelleen. Se on perusteltua yhdistää talouden tasapainottamisohjelman valmisteluun.

 

Osana strategia- ja ohjelmatyötän on valmisteltu hankintastrategia sekä henkilöstöohjelma, jotka ovat valmiita lausuntokierrokselle.

 

Hankintastrategia on osa hyvinvointialueen strategia- ja ohjelmakokonaisuutta. Hankintastrategian tehtävänä on tukea Lapin hyvinvointialueen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen onnistumista ja strategian toteuttamista. Hankinnoilla luodaan edellytyksiä toimivalle ja tehokkaalle hyvinvointialueelle. Hankintastrategia kuvaa sen, miten hankintatoimi tukee toimintaa ja miten hankintoja johdetaan, toteutetaan ja kehitetään. Hankintastrategiset linjaukset koskevat hankintatoimea sekä siihen liittyviä prosesseja ja toimintoja. Lapin hyvinvointialueen toiminta on käynnistynyt 1.1.2023, jolloin hyvinvointialueelle siirtyi noin 4000 hankintasopimusta. Hyvinvointialue tekee hankintoja vuosittain noin 500 milj.€:lla.

 

Henkilöstöohjelma on Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjohtamisen toimintatapoja ja strategista henkilöstövoimavarojen johtamista ohjaava toimintaohjelma, jonka periaatteet ohjaavat Lapin hyvinvointialueen henkilöstön muita toimintaohjelmia, kuten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, puuttumisen mallia, päihdeohjelmaa, aktiivisen tuen toimintamallia jne. Henkilöstöohjelman alaohjelmat kootaan henkilöstöohjelman liitteeksi. Käytännön ohjeet ja toimintatavat puolestaan kootaan erilliseen henkilöstöohjelmaa tukevaan palvelussuhdekäsikirjaan. Henkilöstöohjelma perustuu Lapin hyvinvointialueen strategiaan ja strategiasta johdettuihin tavoitteisiin.

 

Lapin hyvinvointialueen aluehallitus päätti 15.11.2023 pyytää lausunnot Lapin kunnilta hyvinvointialueen henkilöstöohjelmasta ja hankintastrategiasta.

 

Lausunto henkilöstöohjelmasta pyydetään toimittamaan 8.12.2023 mennessä.

 

Liite: Laphan henkilöstöohjelma

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää lausuntonaan Lapin hyvinvointialueen henkilöstöohjelmasta seuraavaa:
Henkilöstöohjelmaan on kattavasti koottu henkilöstöjohtamista ohjaavat toimintaperiaatteet.  Henkilöstövoimavarojen johtamisessa tulee erityisesti kiinnittää huomiotta osaavan henkilöstön rekrytointiin koko Lapin hyvinvointialueen toiminta-alueella.

 

Käsittely Hyvinvointijohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi kirjaamo@lapha.fi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.