Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 66



 

Lausunto Kotitunturin asemakaava Pelkosenniemen Pyhätunturilla

 

Rakltk 28.11.2023 § 66  

281/10.02.03/2023  

 

 

 

 

Pelkosenniemen kunta pyytää rakennuslautakunnan lausuntoa oheisen liitteen kuulutuksen mukaisesta kaavaluonnoksesta ja valmisteluaineistosta Kotitunturin asemakaava Pelkosenniemen Pyhätunturilla.

 

Kotitunturin kaava-alueelle on suoritettu ympäristömelumittaus hiihtolomaviikolla 2023 jolloin liikenne on vuositasolla vilkkainta.

Mittaukset toteutettiin edustavissa/luotettavissa olosuhteissa mm. tuulen vähäisen määrän sekä puuston lehdettömyyden osalta. Mittausajankohta (hiihtolomaviikko) edustanee lisäksi alueen vilkkainta vuodenaikaa, ja liikennemäärät olivat melko runsaita mittausten aikana. Lisäksi laskettelurinteistä kuului hieman mm. hissien, koneiden sekä laskettelijoiden ääniä.

Mittaustulosten perusteella ympäristömelujen puolesta rakentamiselle ei ole erityisempiä vaatimuksia.

Mittausraportti liitteessä.

 

Kaava-alueelle ei ole suoritettu maaperän rakentamisselvitystä, josta selviäisi rakennuspaikan sopivuus maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesti.

 

                                         

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio  p. 040 198 0998

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio

 

Päätösesitys Rakennuslautakunnalla lausuu, että kaava-alueen maaperän rakentamisselvitys on suoritettava kaavoituksen yhdeydessä, jossa ratkaistaan maaperän sopivuus maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n mukaisesti.

 

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi                             Kunnanhallitus

 

Muutoksenhaku               Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.