Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 15



 

Lausuntopyyntö hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

 

Kunnanhallitus 18.01.2024 § 15  

8/14.00.00/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää kuntien lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

 

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysturvalain muut-tamisesta annettua lakia ja kumottavaksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 12 luku, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 ja 2 § sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain 13 §.

Muutokset koskisivat ansiopäivärahan määrää, palkansaajan työssäoloehdon kertymistä sekä kuntien velvollisuutta järjestää kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuus eräille työttömille työnhakijoille.
 

Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön:
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=4a053b5f-2c56-4276-9d9e-5d2abab8c2a5

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.