RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 12 | Oikaisuvaatimus kunnanjohtajan päätökseen 4.1.2024_hyvinvointijohtajan viran väliaikainen hoitaminen | |
Liite 13 | Hyvinvointijohtajan viran väliaikainen hoitaminen_kunnanjohtajan päätös 4.1.2024 |
Oikaisuvaatimus kunnanjohtajan viranhaltijapäätökseen 4.1.2024 § 1 / Hyvinvointijohtajan viran väliaikainen hoitaminen
Kunnanhallitus 18.01.2024 § 9
1/01.01.01/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen
2) todeta, että
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet kunnanjohtajan toimivallan ylityksestä ovat perusteettomia.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt syytökset kunnanjohtajaa kohtaan ovat asiattomia eivätkä pohjaudu tosiasioihin.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetään virheellistä tietoa siitä, että onko hyvinvointijohtajan valinnasta tehty ansiovertailut.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet koskien valitun henkilön suorittamia tutkintoja ja opintoja sisältävät virheitä. Valittu henkilö on suorittanut ne opinnot, jotka tehtävään on kelpoisuusehtona vaadittu, sekä sivuaineena ne, jotka on hän on ilmoittanut hakemuksessaan.
3) hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana ja esittää tarkemmat perustelut liitteen mukaisena
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen
2) todeta, että
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet kunnanjohtajan toimivallan ylityksestä ovat perusteettomia.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt syytökset kunnanjohtajaa kohtaan ovat asiattomia eivätkä pohjaudu tosiasioihin.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetään virheellistä tietoa siitä, että onko hyvinvointijohtajan valinnasta tehty ansiovertailut.
- Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet koskien valitun henkilön suorittamia tutkintoja ja opintoja sisältävät virheitä. Valittu henkilö on suorittanut ne opinnot, jotka tehtävään on kelpoisuusehtona vaadittu, sekä sivuaineena ne, jotka on hän on ilmoittanut hakemuksessaan.
3) hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi.
Markku Kankaanranta esitti, että poistetaan perustelut sisältävä liite.
Tero Luoma-aho kannatti esitystä. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Perustelut
Kunnanjohtaja on tehnyt 4.1.2024 viranhaltijapäätöksen, jossa on vahvistettu Sirpa Koskenlaineen virantoimitusvelvollisuuden jatkuminen hyvinvointijohtajana 31.5.2024 saakka tai niin kauan, kunnes virka saadaan uudelleen täytettyä.
Markku Kallio on tehnyt 5.1.2024 päivätyn oikaisuvaatimuksen kunnanjohtajan päätöksestä viitaten kuntalakiin. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että kunnanhallituksen puheenjohtajan heti keskeytettävä Sirpa Koskelaineen viranhoito, koska kunnanjohtajalla ei ole oikeutta ottaa voimassa olevan hallintosäännön mukaan Koskenlainetta määräaikaiseen virkasuhteeseen. Oikaisuvaatimuksessa muun muassa syytetään, että kunnanjohtaja on toiminut tahallisesti virheellisesti, ja että valittu henkilö on antanut virheellistä tietoa opinnoistaan.
Valtuusto on hyväksynyt Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan astuvan hallintosäännön 15.12.2023 § 149. Hallintosäännössä on kysymys kunnan sisäisen hallinnon ja toiminnan järjestämisestä. Kuntaliiton ohjeen mukaisesti päivitettyä hallintosääntöä voidaan soveltaa heti siitä tehdyn päätöksen jälkeen, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa. Lisätietoa: Päivitetyn hallintosäännön voimaantulo | Kuntaliitto.fi
Hallintosäännön § 41 mukaan toimialajohtajan määräaikaisesta virkasuhteiseen ottamisesta päättää kunnanjohtaja. Hallintosäännön § 43 mukaan henkilö voidaan ottaa virkaan ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi.
Kuntaliiton ohjeen mukaisesti pääsääntöisesti viranhaltija voi valmistella ja esitellä omasta päätöksestään tehdyn oikaisuvaatimuksen. Kunnan sisäisessä muutoksenhaussa oikaisuvaatimuksella jatketaan saman asian käsittelyä ylemmässä viranomaisessa hallintoasiana eikä oikaisuvaatimuksen käsittelyä pidetä lainkäyttönä. Lisätietoa: Toisen asteen jäävi | Kuntaliitto.fi
Esityslistan liitteenä on oikaisuvaatimus ja viranhaltijapäätös, johon valitus kohdistuu sekä esitys kunnanhallituksen perusteluiksi. Oikaisuvaatimuksen liitteet on saatavilla kunnan kirjaamosta.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |