RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointijohtajan virkavaali / Lausunto hallinto-oikeudelle, diaarinro 421/03.04.04.04.10/2023 / Valitusluvan hakeminen hallinto-oikeuden päätökseen
Kunnanhallitus 01.02.2024 § 37
103/01.01.01/2023
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto oikeudelta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen.
2) vaatia, että
a. Hallinto-oikeuden päätös 3/2024 on kumottava, koska siinä esitetyt perustelut pohjautuvat puutteelliseen arviointiin valintaprosessin eri vaiheista ja näin ollen virheellisiin johtopäätöksiin koskien hyvinvointijohtajan valintaa.
b. Kallion valitus on hylättävä kunnanhallituksen hallinto-oikeudelle 27.4.2023 § 165 antaman lausunnon mukaisesti.
c. Hallinto-oikeuden päätös on asetettava täytäntöönpanokieltoon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian kokonaisuudessaan.
d. Korkein hallinto-oikeus antaa lausunnon siitä, mikä merkitys asian ratkaisemisessa ja hyvän hallinnon toteutumisessa on sillä, että kyseisessä valituksessa on hyödynnetty asiattomasti sähköpostiketjua, joka ei ole osoitettu eikä tarkoitettu valittajalle.
Perustelut esitetään esityslistan liitteenä olevan valituslupahakemuksen mukaisena.
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus päätti kunnanjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti.
Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä 20:40
Kunnanjohtaja toi kokoukseen tiedon, että valituslupahakemus korkeimmalle hallinto-oikeudelle on lähetetty jo 1.2.2024 klo 16:00.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi korkeimmalle hallinto-oikeudelle lähetetyn valituslupa hakemuksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen.
2) merkitä tiedoksi vaatimukset, että
a. Hallinto-oikeuden päätös 3/2024 on kumottava, koska siinä esitetyt perustelut pohjautuvat puutteelliseen arviointiin valintaprosessin eri vaiheista ja näin ollen virheellisiin johtopäätöksiin koskien hyvinvointijohtajan valintaa.
b. Kallion valitus on hylättävä kunnanhallituksen hallinto-oikeudelle 27.4.2023 § 165 antaman lausunnon mukaisesti.
c. Hallinto-oikeuden päätös on asetettava täytäntöönpanokieltoon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian kokonaisuudessaan.
d. Korkein hallinto-oikeus antaa lausunnon siitä, mikä merkitys asian ratkaisemisessa ja hyvän hallinnon toteutumisessa on sillä, että kyseisessä valituksessa on hyödynnetty asiattomasti sähköpostiketjua, joka ei ole osoitettu eikä tarkoitettu valittajalle.
Perustelut esitetään esityslistan liitteenä olevan valituslupahakemuksen mukaisena.
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Eeva Airas esitti, että asia palautetaan valmisteluun, valmistelussa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi. Esitys raukesi kannattamattomana.
Asian käsittelyä jatkettiin.
Perustelut
Kunnanhallitus on päättänyt 18.1.2024 § 8, että hallinto-oikeuden päätöksen ristiriitaisuuksien sekä asiakirjojen mahdollisten puuteiden vuoksi on syytä selvittää mahdollisuutta valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Esityslistan liitteenä on valituslupahakemus, joka sisältää kunnan vaatimukset korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Aikaisemmat käsittelyt:
Kunnanhallitus 18.01.2024 § 8
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi
1) hallinto-oikeuden päätöksen, jolla se on kumonnut valtuuston päätöksen 23.2.2023 hyvinvointijohtajan valinnasta
2) kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksen 4.1.2024 hyvinvointijohtajan viran määräaikaisesta hoitamisesta
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) merkitä tiedoksi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla se on kumonnut valtuuston päätöksen 23.2.2023 hyvinvointijohtajan valinnasta
2) merkitä tiedoksi kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksen 4.1.2024 hyvinvointijohtajan viran määräaikaisesta hoitamisesta
3) että hallinto-oikeuden päätöksen ristiriitaisuuksien sekä asiakirjojen mahdollisten puuteiden vuoksi on syytä selvittää mahdollisuutta valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi 17:41.
Markku Kankaanranta esitti, kohta 3) hallinto-oikeuden päätöksen ristiriitaisuuksien sekä asiakirjojen mahdollisten puuteiden vuoksi on syytä selvittää mahdollisuutta valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Tero Luoma-aho kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoesitys siten, että kunnanjohtajan esitys on JAA ja Kankaanrannan esitys on EI.
Suoritettiin nimenhuutoäänestys.
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:
Annettu yhteensä viisi (5) ääntä
JAA yksi (1) ääni Eeva Airas
EI neljä (4) ääntä Markku Kankaanranta, Heidi Karnaattu, Anna-Kaisa
Luoma-aho, Tero Luoma-aho
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tulee esitys Kankaanrannan lisäyksellä
Perustelut
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut valtuuston 23.2.2023 § 6 tekemän päätöksen Sirpa Koskenlaineen nimittämisestä hyvinvointijohtajaksi. Hallinto-oikeus on kumonnut päätöksen hakuprosessissa tapahtuneesta valmisteluvirheestä ja perustelujen puutteellisuudesta johtuen. Kysymys ei ole siitä, että pätevämpi henkilö olisi ohitettu valintapäätöstä tehtäessä.
Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että valintamenettely haastatteluineen kokonaisuutena osoittaa, että hakijoita on tosiasiallisesti vertailtu keskenään. Valituksenalainen päätös ei näin ollen ole ollut lainvastainen sillä valittajan esittämällä valitusperusteella, että ansiovertailua ei ole suoritettu.
Kunnanjohtaja on pyytänyt Kuntaliiton sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n lakimiehiltä kannanotot siitä, mihin hallinto-oikeuden päätöksen johdosta on ryhdyttävä ottaen huomioon kunnan voimassa oleva hallintosääntö. Tarkoitus on varmistaa hyvinvointijohtajan tehtävien hoidon jatkuminen keskeytyksettä.
Kuntaliitosta 3.1. saadun kannanoton mukaan, koska hallinto-oikeus on todennut virkavaalipäätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä jo valmistelussa tapahtuneen virheen takia, ei virantäytön jatkaminen siitä vaiheesta, jossa hallinto-oikeus on osoittanut virheen tapahtuneen, ole mahdollista. KT:n kannanotto 4.1. on saman sisältöinen, että sillä hallinto-oikeus on nimenomaan kumonnut valtuuston valintapäätöksen eikä ole samalla palauttanut sitä valmisteluun. Kuntaliiton ja KT:n kannanotot poikkesivat toisistaan siinä, tuleeko hallinto-oikeuden päätöksen lainvoimaisuutta odottaa, mutta yhteneviä siinä, että hyvinvointijohtajan viran väliaikainen hoitaminen on perusteltua järjestää viipymättä siitä päivästä alkaen, jolloin hallinto-oikeus on kumonnut valtuuston päätöksen, ja että virka on laitettava uudelleen auki. Keskustelua lakimiesten kanssa käytiin myös mahdollisen valitusluvan saamisen edellytyksistä korkeimmalta hallinto-oikeudelta valitusosoituksen mukaisesti.
Kunnanjohtaja on tehnyt 4.1.2024 viranhaltijapäätöksen, jossa on vahvistettu Koskenlaineen virantoimitusvelvollisuuden jatkuminen vt. hyvinvointijohtajana määräaikaisesti 31.5.2024 saakka tai niin kauan, kunnes virka saadaan uudelleen täytettyä.
Markku Kallio on tehnyt kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksestä oikaisuvaatimuksen, joka on erillisenä asiana kunnanhallituksessa 18.1.2024.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle on 9.1.2023 esitetty neuvontapyyntö siitä, miten hallinto-oikeudelle toimitettavat henkilövalinnan perustelut tulee jatkossa esittää, jotta ne täyttävät oikeudelliset vaatimukset. Hallinto-oikeuden esittelijä on vastannutt, että hallinto-oikeuden ei ole enää mahdollista lausua asiasta enempää
Esityslistan liitteenä on hallinto-oikeuden päätös muutoksenhakuohjeineen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Koskenlaine
Talous- ja hallintopäällikkö / palkkahallinto
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Aikaisemmat käsittelyt:
Kunnanhallitus 27.04.2023 § 165
Markku Kallio hakee muutosta kunnanvaltuusto päätökseen 23.02.2023 § 6 29/01.01.01/2023 koskien hyvinvointijohtajan virkavaalia.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää antamaan lausunnon valituksen johdosta tai hankkimaan valtuuston lausunnon, jos kunnan hallintosäännön määräykset niin edellyttävät. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä.
Esityslistan liitteenä on Kallion valitus sekä esitys Pelkosenniemen kunnan lausunnoksi liitteineen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) todeta, että Markku Kallion valitus on perusteeton ja tulee näin ollen hylätä. Perustelut Kallion vaatimuksiin ja niiden perusteluihin esitetään esityslistan liitteenä olevan lausunnon mukaisena
2) edellyttää, että hallinto-oikeus määrää valittajan korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut täysimääräisenä ja pitämään oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan Hallintoprosessilain 95 §:n mukaisesti. Pelkosenniemen kunta edellyttää, että hallinto-oikeus määrää valittajan korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut täysimääräisenä ja pitämään oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan Hallintoprosessilain 95 §:n mukaisesti.
Käsittely Pykälän jälkeen pidettiin tauko klo 18.53-18.59.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Hallinto-oikeus
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |