RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uuden kunnantalon peruskorjaus- ja muutostyöt / Pääurakoitsijan valinta
Kunnanhallitus 01.02.2024 § 31
20/02.08.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) valita uuden kunnantalon peruskorjaus- ja muutostöiden pääurakoitsijaksi Rakennus Vepeso Oy:n. Päätös tehdään ehdollisena, mikäli valtuusto myöntää hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan lisämäärärahan.
2) valtuuttaa teknisen johtajan käynnistämään urakkaneuvottelut
3) valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen, mikäli valtuusto myöntää hankkeen toteuttamiseen tarvittavan lisämäärärahan
4) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Tekninen johtaja Markku Taavo selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Heidi Karnaattu ja Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.
Karnaattun henkilökohtainen varajäsen Kati Nenonen toimi varajäsenenä pykälän käsittelyn ajan.
Perustelut
Uuden kunnantalon peruskorjaus- ja muutostyöt on suunniteltu tehtävän ns. jaettuna urakkana, jossa rakennus-, LVIA- ja sähköurakat kilpailutetaan erikseen. Rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana ja talotekniikkaurakoitsijat ovat sivu-urakoitsijoita, jotka alistetaan pääurakkasopimukseen.
Urakoista on pyydetty tarjoukset julkisessa hankintaportaalissa (Cloudia) 12.12.2023.- 9.1.2024 klo 12:00.
Määräaikaan mennessä saapui neljä tarjousta:
- Rakennus Vepeso Oy. 799 700 (alv 0 %)
- Pyhänpahta Oy. 920 000 (alv 0 %)
- Lapin Mestarirakentajat Oy. 988 000 (alv 0 %)
- Laplan Oy. 1 027 500 (alv 0 %)
Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Hinnaltaan edullisimman tarjouksen 799 700 (alv 0 %) jätti Rakennus Vepeso Oy.
Tarjousten avauspöytäkirja on esityslistan liitteenä. Tarjousasiakirjat ovat kunnanhallituksen tutustuttavissa ennen kokousta tai teknisessä toimistossa.
Valmistelija Tekninen johtaja Markku Taavo 040 182 96074
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Tarjoajat
Muutoksenhaku Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan hankintalain mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |