RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uuden kunnantalon urakka. Tilapäisluoton myöntäminen Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskukselle / Oikaisuvaatimus, Nyman
Kunnanhallitus 25.04.2024 § 161
191/10.03.02.01/2022
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen
2) hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Käsittely Heidi Karnaattu jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 19:04. Pykälän käsittelyn ajan Heidi Karnaatun henkilökohtainen varajäsen Kati Nenonen toimi varajäsenenä.
Vs. kunnanjohtaja selosti käsittelyn aikana, että tilapäisluotto on maksettu takaisin.
Perustelut
Pekka Nyman on tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 27.3.2024 § 117. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on lain vastainen ja se on kumottava. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa esitetään, että kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa sekä rikkoo EU:n rahoitussäännöksiä.
Valtuusto on 9.2.2024 lainvoimaisessa päätöksessään § 5 todennut, että takaus täyttää SGEI de minimis -asetuksessa asetetut ehdot ja on näin ollen SGEI-tukea. Myös valtuutettu Nyman on ollut asiaa päättämässä, että kyseessä on "SGEI"-tuki.
Palveluvelvoitemenettelyä (SGEI) EU-komissiolle ei yleensä vaadita. Termiä palveluvelvoite käytetään suomenkielisenä vastineena englanninkieliselle lyhenteelle SGEI. Yleisesti käytetty SGEI- lyhenne tulee sanoista Services of General Economic Interest (yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut). Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevaa valtiontukisääntelyä voidaan tietyin ehdoin soveltaa, kun viranomainen haluaa turvata kaikissa olosuhteissa kansalaisille tärkeän palvelun saatavuuden eikä se toteudu ilman julkista tukea.
Oikaisuvaatimuksessa selostettu 700.000 € minimiraja ei koske tukea, joka kohdistuu kunnan peruspalveluihin liittyvään toimintaan eikä se vääristä alueen kilpailua. Kyseisellä uuden kunnantalon investoinnilla ja sen rahoituksella turvataan kunnallisen palvelutuotannon toteuttaminen, eikä se toteudu ilman julkista tukea.
EU:n rahoitussäännöksiin, joihin oikaisuvaatimuksessa viitataan, voi tutustua Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta: Opas de minimis -tuista, EU:n valtiontukisäännöt (valtioneuvosto.fi). Sivulla todetaan,että opas de minimis -tuista on vanhentunut, eikä sisällä uuden asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisia tietoja. Pääperiaatteittain oppaassa on kuitenkin edelleen voimassa se, mitä valtiotukisäännöksistä esitetään, vaikka uuden asetuksen mukaisia euromääräisiä muutoksia ei ole oppaaseen vielä päivitetty.
Esityslistan liitteenä on oikaisuvaatimus.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi Nyman
Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.
Aikaisemmat käsittelyt:
Kunnanhallitus 27.03.2024 § 117
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) myöntää 100 000 euroa tilapäisluottoa Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskukselle enintään 6 kuukaudeksi. Korko on 6 kk:n euribor lainannostohetkellä.
2) hyväksyä KOy Pelkosenniemen liikekeskuksen peruskorjattavan rakennuksen tilapäisluoton vakuudeksi, joka raukeaa, kun tilapäisluotto on maksettu takaisin kunnalle.
3) lähettää asian valtuustolle tiedoksi
4) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Asia käsiteltiin § 116 jälkeen varajäsenen saapumisen johdosta.
Markku Kankaanranta ja Heidi Karnaattu jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta esteellisinä pykälän käsittelyn ajaksi 17:02
Sari Niemi ja Sirpa Koskenlaine poistuivat kokouksesta 17:02
Kankaanrannan henkilökohtainen varajäsen Pentti Rautiainen saapui kokoukseen 17:02
Karnaattun henkilökohtainen varajäsen Kati Nenonen toimi pykälän käsittelyn ajan varajäsenenä.
Hallintosäännön § 98 mukaisesti valitaan tilapäinen puheenjohtaja, koska puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ei kumpikaan olleet saapuvilla. Kokouksen vanhimman Pentti Rautiaisen johdolla valittiin yksimielisesti tilapäiseksi puheenjohtajaksi Pentti Rautiainen.
Pentti Rautiainen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen 17:13
Perustelut
Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskuksen hallitus on 18.3.2024 kokouksessaan päättänyt seuraavaa:
3. Peruskorjauksen väliaikainen rahoitus
Keskusteltiin peruskorjauksen rahoittamisesta. Todetaan, että peruskorjauksen rahoittajasta ei ole yhtiötasolla vielä päätetty taloyhtiöstä johtumattomista syistä. Remontti aloitettu 11.3.2024 ja ensimmäiset maksuerät saapuneet taloyhtiölle. Siihen saakka, kunnes rahoitus
varmistuu, hallitus päätti yksimielisesti hankkia Pelkosenniemen kunnalta tilapäisrahoituksen korkeintaan puoleksi vuodeksi.
Yhtiökokous hyväksyi 27.3.2024 kokouksessaan, että tilapäisluoton vakuudeksi annetaan KOy Pelkosenniemen Liikekeskuksen peruskorjattava rakennus.
Voimassa olevan hallintosäännön § 67 mukaisesti, kunnanhallituksella on oikeus myöntää kunnan maksuvalmiuden salliessa 100.000 euron rajaan asti enintään 6 kuukauden pituista korollista tilapäisluottoa kuntakonserniin kuuluville yhtiöille niiden tilapäisiin maksuvalmiusongelmiin. Päätökset tuodaan valtuustolle tiedoksi.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskus
Valtuusto
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain § 134 mukaisen oikaisuvaatimuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |