RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2024/Pykälä 324
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rekrytointiohjeen päivitys
Kunnanhallitus 12.09.2024 § 324
125/01.01.01/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy päivitetyn Pelkosenniemen kunnan rekrytointiohjeen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Vt. hyvinvointijohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokousen aikana.
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan rekrytointiohjeen päivittäminen on tullut tarpeelliseksi ohjeen käytöstä saatujen kokemusten perusteella.
Nykyinen rekrytointiohje on hyväksytty Khall 3.11.2021 § 330.
Henkilöstön rekrytointi on monivaiheinen ja vaativa prosessi, jonka vaatii tietoa useista eri laeista ja lisäksi kunnan omista sisäisistä ohjeistuksista.
Päivityksessä huomioidaan lainsäännössä tapahtuneet muutokset ja uudistetun hallintosäännön muutokset. Päivitettyn rekrytointiohjeeseen on tehty korjauksia kieliasuun ja tekstin asetteluun.
Päivityksessä on uutena huomioitu valitusaikana virka tai työsuhteen vastaanottaminen. Kuntatyöntajan ohjeen mukaan: Päätös valinnasta tehdään ehdollisena, jos tarvittavat selvitykset, esimerkiksi selvitys terveydentilasta tai selvitys valinnasta valittamisesta, eivät ole päätöstä tehtäessä käytettävissä. Päätös tulee vahvistaa tai todeta rauenneeksi myöhemmin. Lisäksi ohjeessa otetaan selkeämmin kantaa jääviyden ilmoittamiseen kun tieto hakijoista on julkaistu.
Päivitetty rekrytointiohjeen luonnos on esityksen liittenä.
Valmistelija vt. hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi YT-toimielin
Henkilökunta
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |