Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2024/Pykälä 425



 

Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskuksen tilavuokraus / Liikehuoneisto nro 3 / Oikaisuvaatimus

 

Kunnanhallitus 07.11.2024 § 425  

205/10.00.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen liitteessä esitetyin perustein

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely Tero Luoma-aho ja Anna-Kaisa Luoma-aho jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta esteellisinä 18:56-19:06 pykälän käsittelyn ajaksi.

 

Perustelut

Anna-Kaisa Luoma-aho on jättänyt 24.10.2024 oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen 10.10.2024 kokouksen § 396. Asia käsitteli Pelkosenniemen liikekeskuksen liikehuoneiston nro 3 vuokraamista metsänhoitoyhdistykselle.

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että kunnanhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja palauttaa asian valmisteluun nuorisovaltuuston esityksen mukaisesti.

 

Perusteluna oikaisuvaatimuksen jättäjä esittää, että kunnanhallitus on jättänyt huomioimatta nuorisovaltuuston alkuperäisen esityksen, vaikka nuorisotilojen vanhat tilat on jo päätetty siirtää muihin käyttötarkoituksiin ja jättää huomioitta kasvavan tilantarpeen.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt tiedot ovat pääosin olleet kunnanhallituksen tiedossa päätöksenteon yhteydessä, joten sen hyväksymiselle ei ole perusteita.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimuksessa ei esitetä laillisuus periaatetta, joten se voidaan tulkita olevan tarkoituksenmukaisuusperusteella tehty.

 

Esityslistan liitteenä on oikaisuvaatimus ja tarkemmat perustelut oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle.

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Oikaisuvaatimuksen jättäjä

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.

 

 

 

Kunnanhallitus 10.10.2024 § 396 

 

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen ja valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ja tarvittaessa tekemään teknisiä korjauksia sopimukseen.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely Keskeytetyn kokouksen aikana tekninen johtaja selosti asiaa.

 

 Anna-Kaisa Luoma-aho esitti, että tilaa ei vuokrata vaan annetaan nuorille. Tero Luoma-aho kannatti esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että kunnanjohtajan esitys on JAA ja Anna-Kaisa Luoma-ahon esitys on EI.

 

 Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:

 Annettu yhteensä kuusi (6) ääntä

 JAA 3 ääntä, Kankaanranta Markku, Helistenkangas Mikael, Nenonen Kati

 EI 3 ääntä, Luoma-aho Anna-Kaisa, Luoma-aho Tero, Airas Eeva

 

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tulee kunnanjohtajan esitys puheenjohtajan äänellä.

 

 

 

Perustelut

Metsänhoitoyhdistys on lähestynyt Pelkosenniemen kuntaa tiedustelemalla olisiko kunnalla tarjota toimistovuokratyötilaa MHY:n Pelkosenniemen toimipisteelle. MHY:n nykyinen vuokrasopimus on päättymässä, ja MHY:llä olisi halu vuokrata toimistotila kunnalta. 

 

MHY:n tarpeisiin sopiva toimistotila löytyy kunnantalon saneerauksen valmistuttua Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskuksesta. Kyseessä on Liikehuoneisto nro 3 (entinen ns. taksikopin tila).

 

Vuokrasopimusluonnos ja vuokralaskelma liitteenä.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tuomas Ruha, 040 182 9604

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lappi / Pelkosenniemi

 Isännöinti Kerkelä Oy

 Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskus hallitus

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.