RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 338
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnan omistamien asuntojen jälleenvuokraus - omistajanohjaus
Kunnanhallitus 20.10.2025 § 338
165/10.00.02/2025
Päätösesitys Kunnanhallitus esittää konserniyhtiöille, että nämä ottavat vuokraustoiminnassaan huomioon sen, että yhtiöiden omistamissa asunnoissa jälleenvuokraus ja lyhytvuokraus on lähtökohtaisesti kielletty. Erityisen painavasta syystä yhtiön hallitus voi antaa luvan jälleenvuokraukseen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan yhtiöidensä kautta omistamien vuokra-asuntojen ensisijaisena tavoitteena on turvata kunnassa asuville ja työskenteleville henkilöille kohtuuhintainen ja laadukas asuminen sekä edistää työvoiman saatavuutta. Konserniyhtiöiden vuokra-asunnot ovat lähtökohtaisesti markkinavuokria edullisempia, ja niihin liittyy siten erityinen yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuu.
Kunta konseriyhtiöiden omistajana haluaa ohjata omistamiensa yhtiöden toimintaa. Kunta pyrkii myös välttämään sen jälleenvuokraukseen liittyvän riskin, että näitä vuokra-asuntoja käytetään ansaintatarkoituksessa tai majoitusliiketoimintaan, mikä on vastoin niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta. Vapaan jälleenvuokrauksen salliminen voisi johtaa tilanteisiin, joissa kunnan yhtiöidensä kautta tarjoamaa edullista asumista hyödynnetään epätarkoituksenmukaisesti esimerkiksi lyhytaikaisessa alivuokrauksessa tai matkailumajoituksessa.
Valmistelija vt. kunnanjohtaja
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi Konserniyhtiöt
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |