Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 434


Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2024-2026

 

Henkilöstö- koulutussuunnitelma 2024 - 2026

 

Kunnanhallitus 23.11.2023 § 434  

275/01.00.00/2023  

 

 

 

Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) edellyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimista. Lain mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstösuunnittelun tavoitteena on tuottaa vaadittavat palvelut laadukkaasti siten, että tehtävässä on oikeanlainen osaaja oikealla paikalla oikeaa työtä tekemässä. Huolellinen henkilöstösuunnittelu on avain kestävään ja kustannustehokkaaseen toimintaan ja se toimii myös välineenä talousarvion laadinnassa.

 

Henkilöstösuunnittelun avulla huolehditaan palvelutuotannon edellyttämän henkilöstön määrästä ja rakenteesta, turvataan riittävä osaaminen, ennakoidaan henkilöstökustannuksia sekä määritellään keinoja, joilla henkilöstövoimavaroja kehitetään ja johdetaan. Henkilöstösuunnittelun ydintä ovat henkilöstön määrän, laadun ja kohdentumisen määrittely tulevaisuuden tarpeita varten. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmalla luodaan pohjaa myös henkilöstön kehittämiselle.

 

Pelkosenniemen kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnittelu pohjautuu kuntastrategiaan 2022 - 2030, jonka mukaisesti henkilöstösuunnitelman ydin on henkilöstön työhyvinvoinnista huolen pitäminen.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2024-2026 on alustava ja vaatii toteutuakseen vielä työstämistä esimiesten, henkilöstön ja työterveyden kanssa, jotta siitä saadaan toimiva ja tulevaan henkilöstöhyvinvointiin paremmin vastaava. Työskentely jatkuu vuoden 2024 keväällä ja silloin tarkennetaan vuoden 2024 tavoitteita ja laaditaan tavoitteet tuleville vuosille, joita tarkennetaan vuosittain.

 

Esityslistan liitteenä on luonnos henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta, joka on käsitelty yhteistoimintaelimen kokouksessa 6.11.2023 § 21. Kunnanhallitus on edellyttänyt talousarviota talousarviovalmistelua ohjeistaessaan (kh 8.6.2023 § 229), että kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitteluun panostetaan riittävästi vakanssiluetteloon pohjautuen

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelman luonnosvaiheen ja palauttaa sen valmisteluun.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Hyvinvointijohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.