RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennuslautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegoiminen rakennustarkastajalle
Rakltk 13.02.2024 § 11
25/10.03.00/2024
Päätösesitys Edelläolevan johdosta rakennuslautakunnan on perusteltua delegoida MRL:n mukaiset tehtävät rakennustarkastajalle.
Päätös Hyväksyttiin rakennustarkastajan esitys delegoinnista lisäliitteen mukaisesti yksimielisesti.
Käsittely Rakennustarkastaja esitti, että rakennuslautakunta delegoi lisäliitteen mukaiset tehtävät rakennustarkastajalle.
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan hallintosääntö 1.1.2024 määrittelee eri toimijoiden toiminnnan, toimivallajan jaot ja tehtävät. Hallintosäännön 23 §:n mukaan rakennuslautakunta voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelle en siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.
Ratkaisuvaltaa siirettäessä tulee huomoida asiaan liittyvä lainsäädäntö sekä ao. toimialan organisaation mukainen päätösvalta.
Rakennuslautakunta delegoi rakennustarkastajalle:
1) päättää rakennusluvista sekä toimenpide- ja purkuluvista (MRL 130§)
2) myöntää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan (MRL 130§).
3) myöntää maankäyttö- ja rakennusluvan mukaisen aloittamisoikeuden (MRL144§).
4) myöntää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen vähäisen poikkeuksen rakennusluvan yhteydessä (MRL 175§).
5) myöntää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen rakennusluvan tilapäiselle rakennukselle (MRL 176§).
6) jätehuollon valvonta, sekä vesihuoltolain ja hajavesiasetuksen mukaiset asiat.
7) päättää aloittamisoikeudesta ja vähäisestä poikkeamisesta rakennusluvan yhteydessä
8) päättää vesihuoltolain, hajajätevesiasetuksen mukaisista asioista, jotka eivät kuulu ympäristönsuojeluviranomaiselle, pakkotoimista päättää lautakunta.
9) päättää maankäyttö ja rakennuslain mukaisesta
suunnittelutarveratkaisusta (MRL 137§).
Valmistelija Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio, 040 198 0998
Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Tiedoksi Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |