RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 194
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomuksesta ja -suunnitelmasta 2024-2025
Kunnanhallitus 16.05.2024 § 194
97/09.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä lausunnon, joka Pelkosenniemen kunnasta on annettu Lapin hyvinvointi- ja turvallisuuskertomuksesta ja suunnitelmasta 2024- 2025, esityslistan liitteen mukaisena.
Päätös Asia palautettiin valmisteluun.
Käsittely Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:
Kunnanhallitus palauttaa asian valmisteluun
Perustelut
VIITE: LAPHA/5894/00.04.01/2024
Lapin hyvinvointialue varaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille mahdollisuuden antaa 14.5.2024 mennessä lausunto hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomukseen ja -suunnitelmaan 2024-2025. Kertomusosa kuvaa hyvinvoinnin nykytilaa ja suunnitelma taas tavoitteita, suunniteltuja toimia sekä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Toivomme lausuntoja erityisesti osasta 2 Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2024-2025, joka on kuvattu ohjelman dokumentissa sivuilla 135-141. Lisäksi suunnitelma on esitelty liitteenä olevassa erillisessä taulukossa.
Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma on käyty läpi Lapin kuntien kanssa 21.12.2023 ja kuntakohtaisesti Pelkosenniemen kunnan edustajien kanssa 8.4.2024, joista muistiot ovat pykälän oheismateriaalina. Oheismateriaalina pvat myös aluehallituksen päätös 24.4.2024 202 § sekä aluehallituksen hyväksymä Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomus ja -suunnitelma 2024 - 2025.
Lausunnot tulee toimittaa sähköpostilla 14.5.2024 mennessä Lapin hyvinvointialueen kirjaamoon kirjaamo@lapha.fi. Lausuntoon on pyydetty lisäaikaa 17.5.2024 saakka, mutta Lapha on ilmoittanut, ettei voi antaa lisäaikaa heillä olevan kiireisen käsittelyaikataulun vuoksi.
Esityslistan liitteenä on esitys Pelkosenniemen kunnan lausunnoksi koskien Lapin hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomusta ja -suunnitelmaa 2024-2025.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi kirjaamo@lapha.fi
Hyvinvointijohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |