Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 294


Liite 23 Kauppakirja Nurmela luonnos

 

Kiinteistön myyntitarjous / Nurmela (583-402-31-6) ja Lisänurmela (583-402-32-12)

 

Kunnanhallitus 03.09.2024 § 294  

129/10.00.01/2024  

 

  

 Asia käsiteltiin 29.8.2024 

 

 

Kunnanhallitus 29.08.2024 § 292 

 

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan kiinteistökaupan asiakirjat. Kunta vastaa kauppaan liittyvistä kustannuksista.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely Asia käsiteltiin 29.8.2024 kokouksessa.

 

Perustelut

Esityslistan  liitteenä on kauppakirjaluonnos.

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Emmi Mäkelä 0407044508

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Maanomistaja

 Elinvoimajohtaja

 Tekninen johtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

 

Kunnanhallitus 13.06.2024 § 229 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä tarjouksen kiinteistöjen Nurmela ja Lisänurmela yhteensä yhdellä (1) eurolla
2) valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan kiinteistökaupan asiakirjat. Kunta vastaa kauppaan liittyvistä kustannuksista. Kauppa toteutetaan sillä ehdolla, että kiinteistön kirjalliset panttikirjat saadaan tai nykyinen omistaja kuolettaa ne.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi tarjouksen Kiinteistöjen Nurmela ja Lisänurmela yhteensä yhdellä (1) eurolla.

 

Käsittely Heidi Karnaattu esitti, että hyväksytään kohta yksi ja poistetaan kohta kaksi. Kaikki kannattivat yksimielisesti Heidi Karnaatun esitystä.

 

Perustelut

Yksityinen kiinteistönomistaja on tehnyt myyntitarjouksen Pelkosenniemen kunnalle kiinteistöjen Nurmela (583-402-31-6) ja Lisänurmela (583-402-32-12) myynnistä. Kyseiset kiinteistöt sijaitsevat Pelkosenniemen kirkonkylässä Sodankyläntien varrella. Kiinteistöllä Nurmela sijaitsee vanha tyhjillään oleva kaupparakennus, joka on huonokuntoinen ja rumentaa ympäristöä. Lisänurmela on Nurmelan ja kunnanviraston välissä sijaitseva rakentamaton maakaistale. Rakennusvalvonta on vuosien ajan pyrkinyt käytettävissä olevin keinoin korjaamaan tilannetta. Edelleen on ilmeistä, ettei kiinteistöjen siistiminen ja rakennusten purkaminen etene nykyisen omistajan toimesta lähivuosina. Omistaja tarjoaa kiinteistöjä kunnan ostettavaksi yhteensä kahden euron hinnalla.

 

Pelkosenniemen kunnan talousarvioon on varattuna 100 000 euroa kirkonkylän yleisilmeen kohentamiseen mm. purkukuntoisiin rakennuksiin. Mikäli kunta hankkisi kiinteistöt omistukseensa, määrärahaa voitaisiin osoittaa ko. kiinteistöjen rakennusten purkamiseen ja alueen siistimiseen. Poikkeuksellinen järjestely lisäisi kirkonkylän viihtyvyyttä ja turvallisuutta sekä parantaisi kuntakuvaa, ollen näin yleisen edun mukaista.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää maa-alueiden ostoista ja myynnistä 60.000 € rajaan saakka ja sen ylittävistä myynneistä vastaa kunnanvaltuusto.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi kiinteistöjen omistaja

 Elinvoimajohtaja

 Tekninen johtaja

 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.