Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2026/Pykälä 16



 

Muut asiat

 

Rakltk 31.03.2026 § 16  

    

 

 

Rakennustarkastaja esitteli vastineensa P. Nymanin tietopyyntöön. Kunnanjohtaja lupasi laatia vastaukset arkistonmuodostusta koskeviin kysymyksiin ja puheenjohtaja lautakunnalle osoitettuihin.

 

 Kunnanjohtaja Mikko Merikanto lähti tämän pykälän aikana klo 17.38.

                                          

 Sovittiin rakennuslautakunnan kevätkatselmuksesta 2026. Se pidetään tiistaina 26.5. klo 16.30 alkaen Pelkosenniemen kirkonkylässä.

 

 Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.47.

 

Käsittely

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.