Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 131



 

Liikenneturvallisuustyö 2025 ja onnettomuusanalyysi 2016-2025

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 131  

42/08.00.00/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Lapin itäosan liikenneturvallisuustoimijan vuosiraportin 2025, onnettomuusanalyysin 2016-2025 ja Liikenneturvan päättäjäaineiston.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin

 

Käsittely Elinvoimajohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

 

Perustelut

Liikenneturvallisuustyö on monialaista ja poikkihallinnollista työtä, jonka

edistäminen ja koordinointi kuuluu kunnille paikallisella tasolla.

Pelkosenniemen liikenneturvallisuustyöryhmä on kunnan eri toimialojen,

Lapin Ely-keskuksen, Liikenneturvan ja muiden sidosryhmien yhteistyöelin,

joka kokoontuu kahdesti vuodessa. Paikallista liikenneturvallisuustyötä ohjaavat paikalliset tarpeet ja valtakunnalliset linjaukset. Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma 2025-2030 on valmistunut vuonna 2025.

 

Liikenneturvallisuustyön pääpaino on heikoimmin suojattujen

liikkujaryhmien turvallisuuden parantamisessa, eli pyöräilijöissä ja

jalankulkijoissa. Keskeisiä teemoja ovat suojateiden turvallisuuden

parantaminen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden parempi havaitseminen,

liikennesääntöjen tuntemus, asenteisiin vaikuttaminen sekä turvavälineiden

käytön lisääminen. Myös moottoriajoneuvoliikenteen turvallisuus korostuu

Lapissa. Toiminnassa huomioidaan Liikenneturvan valtakunnalliset

kampanjat sekä paikalliset tarpeet esim. koulutusten avulla.

 

Pelkosenniemen liikenneturvallisuustyö 2025 ja onnettomuusanalyysi

2016-2025 on kuvattu ohessa. Ennaltaehkäisevää liikenneturvallisuustyötä

on tehty viestinnällä, heijastinkampanjoinnilla ja muilla eri ryhmille

suunnatuilla tilaisuuksilla ja viestinnällä (matkailijat, kv.matkailijat,

ikäihmiset, lapset). Vuonna 2025 Pelkosenniemi oli mukana Lapin yhteisessä hankkeessa moottorikelkkareittien suunnitteluoppaan laatimiseksi. Kunta osallistui myös Turvallinen liikkuminen matkailukeskuksissa -hankkeeseen, jonka yhteydessä Pyhällä toteutettiin useita kyselyitä, haastatteluja ja työpaja sekä tunnistettiin kehittämiskohtia. Lisäksi on pyritty edistämään matkailun ja liikenneturvatoimijoiden yhteistyötä. Pyhällä on tunnistettu tarve kävelyn ja pyöräilyn

edistämissuunnitelman laatimiseen, mutta tähän ei toistaiseksi ole ollut

mahdollisuutta ryhtyä.

 

Kokonaisuudessaan henkilövahinkoihin johtaneet tieliikenneonnettumuudet ovat laskeneet vuosina 2016-2025 Lapissa, vaikka matkailijoiden määrä on noussut. Onnettomuusanalyysi osoittaa, että Pelkosenniemellä on tilastoitu kuusi henkilövahinkoihin johtanutta liikenneonnettomuutta vuosina 2016-2025. Väestömäärään suhteutettujen tilastojen arviointi on vaikeaa kunnan pieni asukasluku ja matkailijoiden merkittävä määrä huomioiden.

 

Liikenneturva on tuottanut myös verkko-oppimisaineiston kuntapäättäjille, joka on vapaasti perehdyttävissä verkossa (www.liikenneturva.fi/kunnanvaltuutettu).

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.