RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2024/Pykälä 150
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto hallinto-oikeudelle koskien valtuuston päätöksestä 9.2.2024 § 6 tehtyä valitusta / Nyman / Diaarinro 479/03.04.04.04.10/2024
Kunnanhallitus 11.04.2024 § 150
70/02.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää hallinto-oikeudelle, että valitus on perusteeton ja näin ollen se tulee hylätä. Perustelut esitetään esityslistan liitteessä olevan lausunnon mukaisena. Lausunto sisältää pyydetyn selvityksen täytäntöönpanokiellon johdosta.
2) yhtyä Kankaanrannan antamaan selitykseen esteellisyyttä koskevan valitusperusteen osalta ja lähettää selityksen edelleen hallinto-oikeudelle
3) esittää, että hallinto-oikeus määrää valittajan korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut täysimääräisenä ja pitämään oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan hallintoprosessilain 95 §:n mukaisesti. Perustelut on esitetty edellä olevassa lausunnossa asiakohdittain.
4) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Ennen pykälän käsittelyä Markku Kankaanranta ja Sari Niemi poistuivat klo 18:10 ja palasivat pykälän käsittelyn jälkeen klo 18:25.
Paikalla pykälän käsittelyn ajan Markku Kankaanrannan varajäsen Pentti Rautiainen klo 18:10-18:25.
Puheenjohtajana toimi pykälän käsittelyn ajan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Mikael Helistenkangas.
Perustelut
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon oheisen valituksen, valituksen täydennyksen sekä TPK-hakemuksen (täytäntöönpanokielto) johdosta tai, jos se hallintosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon oheisen valituksen johdosta. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä. Hallinto-oikeus pyytää lisäksi varaamaan Kankaanrannalle tilaisuuden antaa selitys esteellisyyttä koskevan valitusperusteen osalta.
Täytäntöönpanokielto koskeva selvitys on annettava hallinto-oikeudelle 9.4.2024 mennessä. Selvityksen antoaikaan on pyydetty ja saatu lisäaikaa 12.4. asti. Lausunto valituksen johdosta ja Kankaanrannan selitys on annettava 24.4. mennessä.
Esityslistan liitteenä on lausuntopyyntö, valitus, Kankaanrannan selitys ja esitys kunnan lausunnoksi hallinto-oikeudelle.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 12.4.2024 mennessä
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |